torstai 23. lokakuuta 2014

Purkkapuudeli.

Toisinaan on ihan hyvä haastaa itsensä. Sain vaihdossa vanhasta ompelukoneen raadosta pinon aivan ihania kankaita. Ihme ja kumma, minulla ei yhtäkään näistä kuoseista ollut entuudestaan vaikka melkoinen kangashamsteri olenkin.
Koska kankaita löytyy omasta takaa jo mielin määrin, niin päätin haastaa itseni ompelemaan kaikista näistä uusista kankaista jotain. Kankaissa on pienempiä ja reilummankin kokosia palasia. Aikomuksena näistä on ommella pikku typykälle. Tämä vihreä puudelikangas on alunperin Viljamin Puodista.
Ensimmäisenä sain aikaiseksi 62 cm unihaalarin. Melko tylsää, mutta tarpeellista. Vihreän puudeli-kankaan kaveriksi valitsin pinkit resorit. Harmi ettei haalariin osunut yhtään purkkaa puhaltavaa puudelia koska sen vuoksi oikeastaan pinkin resorin valitsin. Kangasta leikatessani en kuitenkaan kuvioita sen kummemmin katsonut enkä tajunnut että näitä purkkapuudeleita on niin harvakseltaan :)
Haalarin kaava on oma ja malli on koettu käytössä toimivaksi. Meillä on jäänyt kokonaan käyttämättä sellaiset jalkaterälliset unihaalarit koska pikkuisen jalat menevät niissä aina miten sattuu. Sama homma housuissa, sukat ja resorilahkeet toimivat paremmin meillä.
Unihaalari on mielestäni mukavampi pukea jos siinä on vetoketju. En usko että mieskään on turhan innoissaan puvuista joissa on pitkät rivit neppareita :) Vetoketjun suojasin kaitaleella jottei se osu pikkuisen kaulaan. Seuraavaksi pitää sarjoa tästä kaavasta seuraava koko ja alkaa ompelemaan isompaa kokoa varastoon.

Kangas: saatu
Vetoketju: YKK, Karnaluks
Resori: Löytö-Pala

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti