maanantai 5. tammikuuta 2015

Laiskan tilkkupeitto.

Ostin kesällä Eurokankaasta ihanaa tikkikangasta tarkoituksenani tehdä päiväpeite tytön pinnasänkyyn. Tämä tikkikangas on aivan valloittava värisävyiltään ja oiva keksintö laiskalle tilkkutöiden tekijälle :)
Toisaalta olisi ihan kiva tehdä itsekin jotain tilkkutöitä, vaan eipä minun kangasvarastosta olisi löytynyt näin kivoja puuvilloja. Tämä tikkikangas ei vaadi kuin vinonauhan reunoillensa. Peitteen nurja puoli on luonnonvalkoista puuvillaa.
Jostain syystä tytön synnyttyä oli mielenpäällä kaikkea muuta kuin vinonauhan ompelu päiväpeittoon. Ja onneksemme kävikin niin että tytön kummitäti oli virkannut nimiäislahjaksi aivan ihastuttavan peitteen pinnasänkyyn. Muutama päivä taaksepäin tämä unhtunut tikkikangas sitten pilkisteli kangaslaatikosta ja päätin ottaa sen parempaan käyttöön.
Osasyyllisenä tähän yhtäkkiseen innostukseen on myös eräässä facebook-ryhmässä meneillään oleva haaste. Haasteen päämääränä on olla ostamatta kankaita tammikuun aikana ja ommella mahdollisimman paljon metrejä omista kangasvarastoista. Tämä projekti laihdutti kangasvarastojani 80cm :) Tyttö pyörii jo niin kovaa vauhtia että nykyinen Nukkumatin kuvalla varustettu leikkimatto on tullut ahtaaksi joten tein tästä peitteestä toisen leikkialustan.
Nyt kelpaa tytön pyöriä ja touhuta :) 
Tikkikangas: Eurokangas
Vinonauha: Löytö-Pala

2 kommenttia: