torstai 18. kesäkuuta 2015

Rusetteja.

Rusetit ovat aina ihania ja niitähän ei voi koskaan olla liikaa. Minulla on itselläni mekko tästä samaisesta kuosista mutta pohjaväri on keltainen. Jostain syystä en ole kuitenkaan osannut sitä enää juurikaan pitää. En ole varma johtuuko se mekon keltaisesta väristä vai siitä että pidin mekkoa synnytyksen jälkeen, jolloin tunsin itseni vielä vähintään valtamerilaivan kokoiseksi. Tyttö tykkäsi kuitenkin ensimmäisinä viikkoinaan katsella mekon rusetteja.
Nyt samainen kuosi harmaansävyisenä tuntui jopa yllättävän raikkaalta kun en ole tuota mekkoa enää kuukausiin käyttänyt. Harmaasta halusin tehdä tytölle oman mekon/tunikan josta hän voi samaisia rusetteja katsella. Jotta mekko ei olisi kuitenkaan ihan tavallinen niin tein sen helmaa kiertämään frillan. Sopiva pieni lisä tällaisen näyttävän kuosin kaveriksi.
Frillan väriksi valitsin hennon vaaleanpunaisen. Väri tuo mekkoon vähän sitä jotain olematta kuitenkaan liian hallitseva. Halusin tehdä mekosta ikäänkuin kietaisumallisen ja nostaa frillaa myös helmaa ylemmäs.
Alunperin ajattelin tehdä eteen poikittaisleikkaussauman, mutta kankaan kuosi on melko suurta pienen tytön vaatteeseen joten en halunnut rikkoa kuosia enempää. Niinpä teinkin etukappaleet limittäisiksi ihan olkasaumoihin asti ja tikkasin miehustaa yhteen olalta rinnalle asti. Tikkauksen aloituskohtaan laitoin pienen vaaleanpunaisen rusetin. 
Mekon pääntien ja hihansuut huolittelin samaisella vaaleanpunaisella trikoolla. Taakse tein myös nepprihalkion. Unohdin ihan kokonaan tukea nepparihalkion kaitaleet joten ne jäivät melko lörpöiksi, mutta ovat ajaneet asiansa ainakin toistaiseksi. 
Mekon kaveriksi tein raidalliset legginsit. Raidallinen puuvillatrikoo on Marimekolta. Mielestäni nämä raidalliset trikoot on laadukkaita ja kestäviä kunhan muistaa että saumurissa on kunnolliset ja oikeanlaiset neulat jottei saumat ala reikiintymään.
Leggareiden lahkeensuihin applikoin rusettikankaasta leikkaamani mustavalkoiset rusetit. Rusettikangasta jäi enää pieni pätkä ja uskon että tulen hyödyntämään siitä loputkin rusetit johonkin tämän kaltaisiin juttuihin. Leggareille voisi tehdä kaveriksi ihan yksivärisenkin mekon tällaisella rusetti-applikoinnilla.
Rusetti-trikoo: Emeli
Vaaleanpunainen trikoo: Nosh
Raidallinen trikoo: Marimekko
Vaaleanpunainen rusetti: Kangadzungel
Valeanpunaiset rengasnepparit: Karnaluks

10 kommenttia:

  1. Aivan ihana setti! Tykkään niin noista pienistä jujuista mitä lisäät vaatteisiin, antavat viimeisen silauksen ja erottuvat muista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Aina sitä keksii jotain itselle uutta vaikka välillä tuntuu ettei keksi enää mitään kivoja juttuja. Yleensä kankaiden kuosit antaa sen inspiraation näihin pieniin yksityiskohtiin :)

      Poista
  2. Ihana setti! Mekon etukappale näyttää tosi kivalta! Sinulla on kyllä paljon kivoja ideoita!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuo mekon malli toimii käytännössäkin tosi kivasti. Helma väistyy hyvin tieltä kun lähdetään konttaamaan :D

      Poista
  3. Taas täälä esitellään näitä ihanuuksia! Mullakin löytyis kaapista tätä,en vain ole vielä päättänyt teenkö siitä vaatetta tytöille vai itselle. Ehkäpä se näiden kuvien inspiroimana päätyy tyttösten vaatteiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Mielellään näkisin mitä sinä keksit tästä kankaasta tehdä. Jos mulla ois ollu tätä isompi pala niin oisin saattanut tehdä jotain itsellekin, tästä palasta ei olisi kovin peittävää asua saanut :D

      Poista
  4. Ihanasti olet yhdistänyt frillaa mekkosen helmaan, sopii niin hyvin kuosiinkin. Herttainen kokonaisuus, sinä olet niin mestari näiden suloisten vaatteiden ompelussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna :) Tuon frillan rullapäärmääminen on vain erityisen tylsää puuhaa mutta kuitenkin sen arvoista :)

      Poista