maanantai 12. syyskuuta 2016

Sulkia.

Niin se vain menee että sitä tuiki tavallista vaatetusta pieni lapsi tarvitsee eniten. Vaikka niitä mekkoja onkin niin ihana ommella, niin ne eivät esimerkiksi kerhossa touhutessa ole kaikista käytännöllisimpiä. Tähänkin väliin tuli siis tehtyä sitä ihan perussettiä. Jotain pientä lisää halusin tietysti keksiä.
Tätä sulkatrikoota olin ostanut melko kapean soiron. En enää muista mitä siitä oli alunperin ajatuksena tehdä :D Pienellä kikkailulla sain siitä nyt kuitenkin paidan aikaiseksi. Lisäsin vain puseron olalle ja selkään vaaleanpunaista meleerattua trikoota. Puseron keskietuun lisäsin hieman extraleveyttä jonka poimutin pääntielle. Takana pääntiellä on nepparihalkio.
Olen saanut läjän tällaisia silityskuvia ja muistin tämän sulkakuvion olemassaolon tätä puseroa tehdessäni. Vielä vuosi sitten haaveilin ostavani sellaisen leikkurin jolla tällaisia kuvioita voi leikata. Näitä kyllä tulee käytettyä niin vähän että en tiedä olisiko minulla sille leikkurille kuitenkaan niin käyttöä.
Aiemmin ostamani samettipintaiset silityskuvat on olleet todella hyviä ja pysyneet kunnolla kiinni, mutta tämä kuva oli kyllä pettymys. Tämän kuvan pinta on siis sellainen muovimainen.
Vaikka kuinka kiinnitin silityskuvan ohjeiden mukaan niin sulan reunat alkoivat jo käytössä repsottamaan. Ja pesu oli sulalle viimeinen niitti, se irtosi lähes kokonaan. Sulka komisti puseroa siis vain vajaan päivän ajan :D mutta on pusero ihan nätti ilman sitäkin. Alaosaksi tein leggarit joiden lahkeensuihin laitoin luonnonvalkoista joustavaa puuvillapitsiä. Onneksi löysin paikan josta saan tilattua tätä lisää, tämä kun oli ihan viimeinen pätkä.

Josko sitä sitten seuraavaksi jotain muutakin kuin puseroita ja leggareita? :D

Vaaleanpunainen meleerattu trikoo: Ottobre
Sulkatrikoo: Löytö-Pala
Vaaleanlila trikoo: Eurokangas
Sulka-silityskuvio: Jujuna

2 kommenttia:

  1. Kiva setti! :) Silityskuvat on aina vähän arvoitus, miten pysyvät vai pysyvätkö ollenkaan.. Harmi, että tämä kuva oli pettymys.

    VastaaPoista
  2. Niin söpöt - nämäkin! Miekään en saa koskaan kalvoja kunnolla kiinni :/

    VastaaPoista